Eilen oli pikkujoulu ja tänään joulujuhla. Pikkujouluissa tuli juotua glögiä ensimmäistä kertaa  tänä talvena. Pitkästä aikaa hyvää<3 Joulujuhlissakin oli ihan mukavaa. Oli näytelmiä, lauluja ja jouluevankeliumi. Siitä tulikin mieleeni, että olisi hauskaa mennä joulukirkkoon tänä vuonna. Viime kerrasta on vuosia. En vain tiedä onko sille aikaa, sillä aattona on aina kova kiire ja vilske kun ruoat tehdään valmiiksi ja käydään saunassa ja tehdään muut joulurituaalit.

Ajattelin ottaa itseäni tänään niskasta kiinni ja pitää joululahjojen paketoimistalkoot. Olen jättänyt sen aika viime tippaan.. Pitäisi kirjoitella joulukorttejakin. Posti on tuonut  monta kymmentä korttia kaiken maailman tädeiltä ja pikkuserkuilta. Periaatteessa vastustan joulukortti hysteriaa, mutta kohteliaisuuden nimissä pitää varmaan uhrautua.

Leipomistouhut ovat pienoisella tauolla, koska kameraa ei ole vieläkään löydetty, enkä tästä syystä voi ottaa kuvia. Suunnittelin kyllä tekeväni muffinsseja, joihin tulisi kermavaahtoa ja koristuksia päälle. Pitää katsoa, että ehtiikö.. :)