Ensimmäiset joulukarkit ja koristeet tulivat kauppoihin :D Ostimme enkelikonvehteja, jotka maistuvat yhtä hyviltä joka vuosi. Isosta rasiasta onkin enää alle puoli jäljellä.. Namnam<3 Olisin halunnut ostaa kaupasta ihanan pullean tontun ulkoportaille seisomaan, mutta hinta oli sen verran suuri etten raaskinnut.. :s

60 yötä jouluun :) Tässä kohtaa on varmaan hyvä kertoa joulustani.. 

Päivä alkaa siitä kun heräämme ja menemme katsomaan televisiosta Lumiukkoa, Joulupukin kuumalinjaa ja erilaisia talvi Muumeja (todella viihdyttäviä ja tunnelmallisia!) äidin ottaessa kinkun uunista. Vietämme jouluaaton aina kotona perheen kanssa, mutta saatamme seuraavana päivänä mennä sukulaisiin. Television jälkeen saatamme lähteä hautausmaalle kynttilän viemään ja katsomaan ihmisten jouluvaloja. Kotiin päästyämme kuusi koristellaan (yleensä minä ja siskoni) ja lahjat tuodaan sen juurelle. Vielä tällä iällä minulla on tapana mennä ravistelemaan ja tunnustelemaan paketteja :D Siinä vaiheessa ilta alkaa jo hämärtyä ja sauna laitetaan päälle. Saunan lämmetessä loput ruoat tehdään valmiiksi, jotta voimme syödä suoraan saunasta tullessamme. Ruokana on yleensä kinkku, joululaatikoita, erilaisia salaatteja, perunaa, valkokastiketta, kalaa, yms.. Syötyämme katsomme vielä Samu Sirkan jouluohjelmaa ja Salkkarien joulujaksoa ja sen jälkeen käymme lahjojen kimppuun. Jokaisen avattua lahjat keitämme kaakaota ja keskitymme nauttimaan yhdessäolosta ja hiljaisuudesta. Ihanaa♥